21.12.2020

Hirvaskangas houkuttelee yrittämään

Heavy Center Oy:n avajaisia juhlitaan 4.1.2021. Liikenteen solmukohdassa on hyvä palvella raskaan kaluston käyttäjiä.

Heavy Center Oy:ssä on vietetty kiireistä syksyä. Yrityksen uudet toimitilat ovat valmistuneet Hirvaskankaalle vauhdilla ja yhteensä viisi eri yritystä aloittaa asiakkaiden täyden palvelun Hirvaskankaalla 4.1. Saman katon alta saa raskaankaluston huollot, työkoneiden huollot, ajoneuvojen pesupalvelut, katsastuspalvelut, rengaspalvelut ja henkilöautohuollon palvelut. Kaiken tämän lisäksi toimitiloissa myydään myös DAF kuorma-autoja.

– Heavy Centerin uudet toimitilat ovat upeat, eikä näin toimivia täyden palvelun kokonaisuuksia ole Suomessa vielä muilla. Heavy Center kerää asiakkaakseen kuljetusalan ammattilaisia noin 70 kilometrin säteeltä sekä jatkuvasti ohi kulkevaa liikennettä. Jos pystymme saamaan asiakkaaksi edes yhden prosentin ohi kulkevasta liikenteestä, olemme onnistuneet tehtävässämme, kertoo Heavy Centerin toimitusjohtaja Ville Vaissi.

Heavy Centerin Hirvaskankaan toiminta on mietitty pitkälle jo rakennusvaiheessa. Toimipisteen pihaan on tehty kokonaan uusi liittymä, joka on rakennettu mahdollisimman leveäksi raskasta kalustoa varten, jotta pitkilläkin yhdistelmäajoneuvoilla pääsee ajamaan palvelulinjastoihin helposti sisään. Linjastot ovat yhdet Suomen pisimmistä, ja asioinnin yhteydessä kuljettaja pääsee levähtämään tai virkistäytymään yrityksen tiloissa, joihin kuuluvat muun muassa lepohuoneet, kuntosali ja saunaosasto.

Liikenteen solmukohta

Hirvaskankaan alue valikoitui yrityksen sijoittumispaikaksi sen erinomaisen sijainnin vuoksi, toimitusjohtaja Ville Vaissi kertoo.

– Helsingistä ja Oulusta tulevien rekkojen taukoaika osuu juuri Hirvaskankaalle, lisäksi paikkaan on äärimmäisen helppo tulla suoraan Nelostieltä, eikä turhaa ajamista kerry periaatteessa lainkaan. Hirvaskankaan kasvava alue houkutteleekin yrityksiä kasvavana liikenteen solmukohtana, jonne on erinomaiset kulkuyhteydet. Heavy Centerissä seurataan tarkasti myös muuttuvaa lainsäädäntöä ja ollaan valmiita laajentamaan toimintaa esimerkiksi majoitukseen, jos kuljettajien lepotaukojen osalta kiristetään ajoneuvossa vietettävää aikaa, Vaissi vinkkaa.

Alueelle kohdistuva kiinnostus on kasvanut viimeisten vuosien aikana jatkuvasti, ja alueelle on sijoittunut uutta kuljetusliikenteelle suunnattua toimintaa. Alue onkin muodostumassa yhdeksi Äänekosken merkityksellisimmistä työpaikkakeskittymistä. Alueen palvelut, kuten hyvin varustellut huoltoasemat, tarjoavat pysähtyjille kaiken tarvittavan.

Kiinnostaako yrittäminen Hirvaskankaalla?

Kaavoitettuja työpaikkatontteja on vapaana Hirvaskankaan alueella noin kymmenen kappaletta ja ne soveltuvat muun muassa liikerakennusten, tavaraliikenneterminaalien ja teollisuusrakennusten sijoittamiseen.

Katso kaikki Hirvaskankaan yritystontit

Tutustu Heavy Centeriin

Heavy Center rakennusvaiheessa. Kuva: Heavycenter.fi